Hellou!
Täällä taas tehtävien parissa. Tällä kertaa pohdinnan alle tulee oppimistehtävä numero kaksi.
Oppimistehtävä 2 käsittelee tietosuojaan, digitaaliseen identiteettiin sekä pelisääntöihin liittyviä kysymyksiä.
Järjestyksessä kun mennään niin otan käsittelyyni ensimmäiseksi tietosuojakysymykset.
2a.
Ensimmäiseksi tehtäväksi annettiin etsiä netistä paikkoja joissa keskusteltaisiin tietosuojakysymyksistä. Aluksi tarkoituksenani oli yrittää kaivaa PlayStation Networkin hakkerointi tapauksesta vuodelta 2011 johon liittyneeseen keskusteluun osallistuin, mutta on tainnut kyseinen keskustelu jo kadota bittiavaruuteen. Tapauksessa hakkerit onnistuivat varastamaan 77 miljoonaa PlayStation Network tiliä joihin oli tallennettu käyttäjien henkilökohtaisia tietoja. Tämä tapaus tuli mieleeni heti kun aloin miettimään tietoturva kysymyksiä. Tapaus on hyvä esimerkki siitä että aina ei edes itse pysty vaikuttamaan kuinka hyvin tietosi ovat tallessa.
Kun en alkuperäistä keskustelua löytänyt, tässä olisi samasta aiheesta oleva artikkeli ja keskustelua http://www.theguardian.com/technology/gamesblog/2011/apr/27/playstation-network-hack-sony
Seuraavaksi tehtävän kysymyksiä:
Millaisia seikkoja sosiaalisia verkkotyökaluja työyhteisössä käyttävän henkilön pitäisi ottaa huomioon tietosuojan näkökulmasta?
Netissä seikkailtaessa tulee monenlaista nettipersoonaa vastaan ja osan kohdalla voi vain todeta että ei paljoa ole järki päässä pakottanut. Monesti on tullut luettua juttuja kun joltain on huijattu rahaa, käyttäjätili tai jotain vastaavaa, joista osa kerroista syynä on ollut puhdas huolimattomuus tai ajattelemattomuus. Tietenkin huijareita löytyy paljonkin ja joille ei aina edes varovainen nettikäyttäjä voi mitään mutta ajattelemattomuuttakin on turhan paljon. Yksi vinkki siis on pitää järki päässä kun liikkuu internetin ihmeellisessä maailmassa. Miettiä ennenkuin toimii, sillä monesti kun tieto saapuu sosiaaliseen mediaan on vahinko jo tehty.
Toinen vinkki voisi olla toimiminen hyvän maun rajoissa. Varsinkin kun käyttää sosiaalisia medioita, on käytettävä päätänsä hieman ennenkuin esimerkiksi Facebookkiin lisäilee tilapäivityksiä ja kuvia. Kaikella hölmöilyllä sosiaalisessa mediassa on tapana levitä hyvin nopeaa käyttäjien välillä ja lopulta tieto on turhan monella henkilöllä.
Mitä ovat avoimuuden ja läpinäkyvyyden edut?
Avoimuudesta sosiaalisessa mediassa on yritykselle hyötyä ja voi kasvattaa yrityksen saamaa suosiot. Sosiaalinen media lähentää yritystä ja heidän asiakkaitaan ja parantaa osapuolten välistä tiedonkulkua. Myös kaikennäköisten tarjousten ja tapahtumien ilmoittaminen tapahtuu näppärästi ja nopeasti sosiaalisten medioiden avulla.
Milloin henkilökohtaisen tiedon jakamisesta olisi hyötyä työyhteisön kannalta?
Kaikenlaisten näkemysten, ideoiden ja vastaavien jakaminen olisi hyödyllistä työyhteisölle, mutta siihen mielestäni se rajoittuukin. En koe että suurempi henkilökohtaisen tiedon jakaminen olisi välttämättä tarpeen, korjatkaa toki jos olette eri mieltä.
Millaista vahinkoa voi syntyä ellei henkilökohtaisten tietojen suojaamisesta huolehdita?
Vahingot voivat vaihdella ihan pienistä noloista hetkistä rahallisiin menetyksiin. Vahinkoa voi myös aiheuttaa muille sosiaalisissa medioissa, esimerkiksi lisäämällä ei toivotun kuvan toisesta henkilöstä Facebookkiin. Huolellisuudella voi vähentää vahinkojen todennäköisyyttä huomattavasti. Kaikki henkilökohtaiset tiedot ja asiat kannattaisi pitää suuren harkinnan alla, sillä niillä voidaan aiheuttaa isoakin vahinkoa. Aina ei tietojen suojassa pysyminen ole edes sinusta kiinni, vaan esimerkiksi hakkereiden iskiessä isompaan kohteeseen voi kadota käyttäjien henkilökohtaiset tiedot hakkereille.
2b
Tässä tehtävässä käsitellään digitaali identiteettiä ja etsitään itsestä tietoa hakukoneella.
Siispä etsin tiedot itsestäni ja hakutuloksina löytyi vain Facebook-tilini sekä vanhentuneet osoitetietoni Fonectan sivuilta. Hieman aikaa jännitti löytämäni Santeri Sassi niminen Google-tili, sillä jos vain muistan oikein omistin Google-tilin samalla nimellä, mutta pienen tutkiskelun jälkeen totesin sen kuuluvan kaimalleni.
Tiedot jotka minusta löytyi olivat muuten oikeassa, mutta vanha osoitteeni parin vuoden takaa oli jäänyt kummittelemaan taustalle. Eipä se minua nyt sinänsä kutita koska jos haluaa tietää uuden osoitteeni niin ei se ole kuin kysyä!
Jos olisin löytänyt itsestäni jotain muita tietoja, olisin ollut suuresti yllättynyt. Enpä ollut kokeillut edes kirjoittaa omaa nimeäni minnekkään ja katsoa mitä löytyy pitkään aikaan. Jos olisin löytänyt jotain tietoa itsestäni jonka en olisi halunnut olevan siellä, olisin voinut yrittää ottaa palvelun tarjoajaan yhteyttä että voiko tiedot sieltä poistaa.
Kaikkeahan henkilöstä olevaa tietoa ei voi poistaa verkosta, varsinkaan jos sen joku on ladannut tai ottanut tiedot talteen aiemmin, mutta on myös tapauksia joissa tiedot on saatu poistettua julkisesta verkosta ennenkuin isompaa vahinkoa on sattunut.
2c.
Tässä tehtävässä oli tarkoitus löytää netistä jonkin työyhteisön sosiaalisen median pelisäännöt. Hetken etsiskelyn jälkeen päätin ottaa käsittelyyni uutisotsikon jossa kerrottiin Yleisradion työntekijöilleen antamat ohjeet sosiaalisen median käyttöön.
Ylen antamat ohjeet ovat vain suuntaa antavia kuten ne mielestäni pitäisikin olla. Ohjeissa ei kielletä mitään, vaan paremminki kehotetaan työntekijöitä toimimaan sosiaalisessa mediassa sillä sen sanotaan olevan hyödyksi. Kumminkin työntekijäiden sosiaalisen median käyttö toivotaan olevan hyvä tapaista, ettei syntyisi minkäänlaisia itse työhön vaikuttavia tapahtumia.
Ohjeet ovat laatineet YLE Uutisten toimituspäällikkö Mika Rahkosen vetämä työporukka, joka on ollut mielestäni oikea ratkaisu. Pelisäännöt tulisi päättää työryhmässä jos mahdollista mielestäni, jolloin tuloksena voi syntyä eri näkökulmia huomioinut lopputulos.
Mielestäni pelisäännöt tulisi laatia juurikin suunta antaviksi, eikä suoriksi käskyiksi mitä saa tehdä ja mitä ei. On helpompi luoda ja noudattaa sääntöjä joissa käytetään omaa ajattelukykyä. Ohjeiden pitäisi ajatella kumminkin yrityksen parasta ja samalla kannustaa työntekijöitä käyttämään sosiaalisia medioita pitämällä toiminnan kuitenkin hyvän maun rajoissa.
Linkki uutisotsikkoon http://yle.fi/uutiset/yle_laati_sosiaalisen_median_ohjeet/5688822.
Thursday, June 26, 2014
Monday, June 16, 2014
Some hommia
Heya!
Kesän vietto aloitettu, tuparit vietetty ja juhannusta odotellaan, on tämä kesä rankkaa aikaa. Saisi vain olla tulla paremmat ilmat ettei takki päällä tarvisi kesäkuussa liikkua. Mutta se on aika taas ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa kirjoittelemaan some hommia kurssin vaatimusten mukaan.
Ideana olisi kirjoittaa kolmesta minulle tutusta sosiaalisen median sovelluksesta ja ympäristöstä jonka jälkeen tutustun yhteen uuteen someen. Viimeisenä tarkoitus olisi tehdä sitten jonkinlainen yhteenveto tästä tehtävästä.
1. Facebook
Aloitetaan sillä tutulla ja turvallisella eli Facebookilla. Facebook oli aluksi suunniteltu käytettäväksi vain Harvardin yliopiston sisäiseen käyttöön mutta suosion myötä se otettiin käyttöön ensin muutamassa muussa yliopistossa jonka jälkeen suosio vain jatkoi kasvuaan. Suomessa Facebook alkoi leviämään kunnolla vuoden 2007 lopulla jolloin Facebook-käyttäjiä oli jo 58 miljoonaa. Facebookin tilastojen mukaan suomalaisia käyttäjiä olisi nykyään noin 1,7 miljoonaa.
Facebook on ollut minulla käytössä kohta noin 5 vuotta. Välillä on tullut pidettyä taukoja ja jopa poistettua profiili mutta takaisin olen aina palannut. Facebook on pieni osa jokapäiväistä elämääni sillä siellä tulee käytyä muutamia kertoja päivässä katsomassa mitä kuvia ja kirjoituksia kaverini sinne postaavat. Facebookkia käytän sekä tietokoneella että kännykällä. Henkilökohtaisesti en niinkään paljoa naamakirjaan kirjoittele tai lisäile kuvia, varsinkaan arjestani, mutta kun tapahtuu jotain vähän hienompaa tai erikoisempaa otetaan siitä tilannekuva tai kirjoitetaan pieni tilapäivitys. Kavereiden kanssa sovitaan tapahtumista yleensä juuri Facebookin välityksellä sillä tämä on todettu hyvinkin toimivaksi tavaksi.
Nykyään en käytä Facebookkia niin ahkerasti mitä ennen, syynä varmaankin sisällön puute. Viikon aikana 3/4 ilmoituksista on Facebookin pelipyyntöjä jotka eivät kiinnosta ja harvoin kohdalle sattuu edes jokin mielenkiintoinen tilapäivitys. Facebook on minulle samalla tärkeä, sillä yhteydenpito sen kautta on niin helppoa, mutta myös turha sillä suurinosa ajastani naamakirjassa on vain tylsistynyttä tilapäivityksien selailua.
2. YouTube
Seuraavana tulee minun hyvin kauan käyttämä some, eli YouTube. YouTube on videopalvelu joka on perustettu helmikuussa 2005. YouTubessa voit katsoa lukuisia eri käyttäjien lataamia videoita ja tietenkin niitä voi ladata sinne myös itse. YouTubeen ladataan keskimäärin 100 tuntia videoita joka minuutti, joka on P_A_L_J_O_N. Suomessa YouTube on neljänneksi verkkosivusto.
Olen käyttänyt YouTubea hyvin pitkään. Ensimmäinen visiitti tällä sivustolla on ollut varmaankin vuonna 2006, eli tätä on kohta käytetty vuosikymmen. Vietän päivässä hyvin paljon aikaa YouTubessa sillä minulla on monta videotilausta eri käyttäjiltä joiden lähes kaikki videot katson. Jos istun päivän kotosalla niin videoita tulee katsottua arviolta vajaa 2h per päivä. YouTube oli minulle ennen vielä tärkeämpi kun kuuntelin sieltä pääosin musiikkia, mutta nykyään käytän eri sovelluksia musiikin kuunteluun. YouTube on loistava some tappamaan aikaa, sillä siihen todellakin voi upota vaikka koko päivä hauskoja videoita kissoista katsellessa.
3. SpotifySpotify on minulle se oikea sovellus jolla kuuntelen musiikkia internetissä. Spotify on ruotsailaisen Spotify AB:n kehittämä sovellus jonka kehittely aloitettiin vuonna 2006. Nykyään Spotifyssa on lukuisien eri artistien kappaleita ja käyttäjiäkin on lukuisia.
Aloitin Spotifyn käytön muutama vuosi takaperin, jollon mieltymykseni sovellukseen olivat suhteellisen nihkeät. Mainokset ja suppea valikoima olivat minulle ankeita. Mutta muutaman kuukauden käytön jälkeen aloin saamaan sovelluksesta irti yhä enemmän ja musiikkivalikoimakin alkoi laajentua ja niinpä Spotifysta tuli se ainoa oikea musiikkisovellus tilanteesta riippumatta. Sovellus on minulla lähes jokapäiväisessä käytössä. Musiikki pauhaa sieltä kun vain olen, kun pelaan tai vaikka kun minulla on kavereita käymässä.
4. RedditTehtävässä minua ohjeisettiin tutustumaan minulle vähemmän tuttuun someen ja kirjoittamaan siitä jotain infoa, ja tähän valitsin Redditin. Reddit on minulle entuudestaan vähän tuttu ja olen sitä käyttänyt hieman, mutta en tiennyt siitä oikeastaan juuri mitään muuta niin päätin valita sen. Siispä, Reddit on verkkosivusto jossa käyttäjät voivat jakaa linkkejä muihin verkkosivustoihin tai kirjoitella tekstiartikkeleita, joita muut käyttäjät sitten arvostelevat ja kommentoivat. Redditistä löytää monenlaisia eri tekstejä, joista itselläni on kiinnostuksen kohteena yleensä peli aiheiset tekstit. Ensimmäisen kerran kunnolla törmäsin Redditiin noin vuosi sitten jolloin googlasin minulla ollutta ongelmaa tietokoneessani ja päädyin Redditin sivuille josta ratkaisu löytyi. Näkemissäni Reddit kirjoituksissa, ongelman ratkaisu ei yleensä löydy itse kirjoituksesta vaan siihen liitetyistä kommenteista.
Yhteenveto:Lyhyenä yhteenvetona voisin sanoa että sosiaaliset mediat ovat minulle jokapäiväisessä roolissa. Niitä tulee käytettyä lähes poikkeuksetta päivittäin, mutta koen silti että pärjäisin hyvin ilman niitä. Päivittäinen elämäni ei varsinaisesti vaadi mm. Facebookin ja YouTuben käyttöä mutta niitä tulee vain käytettyä, vaikka sitten vain tappaakseni aikaa. En koe olevani riippuvainen someista, mutta olen iloinen että nämä minun eniten käyttämäni somet ovat olemassa.
Niin ja hei käykääs kattoon mm. tosta erilaisia mietteitä samoista someista :)
http://salsaslife.blogspot.fi/

Subscribe to:
Comments (Atom)